lauantai 6. joulukuuta 2014

Luonnolliset ehkäisymenetelmät!

Lähde: http://metku.net/~pesu/ehkaisy/luonnolliset.php


Luonnollinen ehkäisy (lämpö-lima-rytmi -menetelmä)

Menetelmä perustuu naisen kuukautiskierron ja sen eri vaiheissa elimistössä tapahtuvien muutosten tarkkailuun. Raskaaksi voi tulla vain muutamana päivänä kuukaudessa, mutta näiden päivien selvittämiseen tarvitsee intensiivistä tarkkailua.
Munasolun irtoaminen pyritään paikallistamaan mahdollisimman tarkoin ja yhdynnästä pidättäydytään tai käytetään jotakin muuta menetelmää sen aikana. Ajankohta löydetään yhdistämällä kolme eri menetelmää: ruumiinlämmönmittaus, kohdun liman ja napukan tarkkailu ja rytmi- eli kalenterimenetelmä. Mikään niistä yksin ei riitä eikä niitä saa koskaan käyttää toisiaan vastaan. Jos yksikin menetelmä antaa viitteitä lähestyvästä ovulaatiosta, tulee yhdynnästä pidättäytyä tai käyttää muuta menetelmää tai rakastella jollakin vaihtoehtoisella tavalla (esim. suuseksi, hyväilyt).
Menetelmää kutsutaan luonnolliseksi, koska siinä ei tarvita hormonivalmisteita eikä mekaanisia apuvälineitä, vaan se pohjautuu naisen omaan, luonnolliseen rytmiin. Sitä on myös nimitetty yhteistyömenetelmäksi, koska se vaatii kumppaneilta yhteisymmärrystä ja sitä, että molemmat ottavat osansa vastuusta.
Oikein käytettynä luonnollinen ehkäisymenetelmä on varma. Se on täysin vaaraton ja sen avulla nainen tutustuu tarkoin omaan kuukautiskiertoonsa ja kehonsa toimintaan. Sitä ei kuitenkaan voida suositella aivan kaikille, sillä se vaatii sellaista motivaatiota, jota kaikilta ei löydy. Täysin epäsäännöllisellä kierrolla sitä ei kannata edes yrittää. Menetelmän opettelu vaatii myöskin jonkin verran aikaa. Menetelmä on myös jokseenkin työläs ennen kuin siihen tottuu.

Ovulaatioajankohta

Kuukautiskierto lasketaan kuukautisten ensimmäisestä päivästä lähtien viimeiseen ennen seuraavien kuukautisten alkua olevaan päivään. Keskimääräinen pituus on 28 vuorokautta, mutta yksilöllisiä eroja esiintyy paljon, myös saman naisen kohdalla eri kuukausina. Ovulaatio tapahtuu useimmiten 14 päivää ennen kuukautisten alkamista. Tätä ei voi päältä päin nähdä etukäteen, vaan laskea vasta jälkikäteen kuukautisten jo alettua. Munasolu voi irrota myös vähän aiemmin tai vähän myöhemmin. Melko yleinen virheolettamus on, että ovulaatio tapahtuisi 14 päivää edellisten kuukautisten jälkeen. Näin toki on niillä, joiden kuukautiskierto on aina tasan 28, mutta hyvin harvalla näin on. Pidemmillä ja lyhyemmillä kierroilla tämä ei pidä paikkaansa.
Munasolun irtoamispäivän lisäksi tarvitaan tietoa siittiöiden ja munasolujen eliniästä:Munasolun elinikä on 12-24 tuntia. Siittiöt elävät ja hedelmöittävät noin 72 tuntia eli 3 vuorokautta, niiden maksimielinikä on 5 vuorokautta. Tämä tarkoittaa sitä, että hedelmöityminen voi tapahtua, mikäli rakastelee ovulaatiota edeltävän 72 tunnin ja/tai sitä seuraavien 24 tunnin aikana. Mikäli ovulaatio voitaisiin tarkasti ennakoida, olisi kaikki hyvin yksinkertaista. Elimistömme antaa kuitenkin tarkan viestin vain siitä,m että ovulaatio on jo tapahtunut - ei etukäteen, koska tämä tulee tapahtumaan. Siittiöiden maksimi-ikä voi olla jopa 7 päivää, joskin hyvin harvoin ja erittäin hyvissä olosuhteissa. Jos haluat olla varma, lisää näihin laskutoimituksiin vielä 2 lisäpäivää. Nämä ohjeet perustuvat siittiöiden 5 päivän maksimielinikään.
Tämä on se seikka, jonka takia tarvitaan menetelmän jokaisen osan hallintaa ja tarkkaa noudattamista. Perussääntönä voidaan sanoa, että läämön mittaus auttaa ovulaation jälkeisen ja rytmimenetelmä sitä edeltävien varmojen päivien paikantamisessa ja liman ja kohdunnapukan tarkkailun tukevan molempia ja täsmentävän ovulaation tapahtumispäivää.

Rytmi- eli kalenterimenetelmä

Rytmimenetelmä on yksi vanhimmista ehkäisykeinoista. Yksinään käytettynä sen varmuus jää vain 60-80 prosenttiin. Se on siis hyvin epävarma menetelmä eikä sitä koskaan kannata käyttää ainoana ehkäisykeinona.
Rytmimenetelmää varten tarvitaan tiedot kuukautiskiertojen pituuksista 9-12 kuukauden ajalta. Menetelmä on sitä varmempi mitä useampien kiertojen pituus tunnetaan. Kun vähenneteään lyhimmästä kierrosta 2 viikkoa eli 14 päivää, saadaan aikaisin ovulaation tapahtumispäivä. Tähän lisätään kaksi varapäivää, sillä ovulaatio voi tapahtua myös 16 vuorokautta ennen seuraavia kuukautisia. Tämän lisäksi on otettava huomioon siittiöiden elinikä ja lisättävä kolme varapäivää ja vielä kaksi siltä varalta, että siittiöt eläisivätkin viisi vuorokautta.
Näin syntyy laskutoimitus, jolla määritetään ovulaatiota edeltävä viimeinen varma päivä: lyhin kierto miinus 21 päivää (= 14-16 vuorokautta munasolun irtoamisen ja kuukautisten alkamisen välillä + 5 vuorokautta eli siittiöiden korkein elinikä).
Esimerkiksi:
lyhin kiertoviimeisin ei-hedelmällinen päivä1. mahdollinen hedelmällinen päivä
2545
2656
2767
2878
2989
30910
Kun rytmimenetelmä yhdistetään luonnollisen ehkäisyn muihin osiin, tarvitaan siitä vain tämä puoli eli ovulaatiota edeltävien varmojen päivien määritys, sillä lämpötilan nousu ja muuttunut lima paljastavat jo tapahtuneen ovulaation.
Myöhäisin mahdollinen ovulaation tapahtumispäivä saadaan rytmimenetelmän avulla vastaavalla tavalla: vähennetään pisimmästä kuukautiskierrosta 14 vuorokautta.

Limamenetelmä

Liman tarkkailu luonnollisen ehkäisymenetelmän osana perustuu siihen, että kohdunkaulasta erittyvä lima on kierron eri vaiheissa erilaista. Sen koostumuksesta voidaan päätellä kierron vaihe, hieman ennakoida ovulaatiota ja kun olet harjaantunut limantarkkailija, voit myös todeta melko tarkasti ovulaation tapahtumispäivän.
Limatyypit voidaan jakaa kahteen pääryhmään: kuivaan, jota ei näy lainkaan ja kosteaan eli hedelmälliseen. Kuivassa vaiheessa ei ole hedelmöitymisen vaaraa, kostea taas vaatii tarkempaa tutkimista. Kuukautiskierron aikana esiintyy seuraavanlaisia limoja:
  1. kuiva
    • hieman kosteutta sisällä, mutta vaginan ulkopuoli täysin kuiva, ei vudon tai valumisen tunnetta, ei mitään täpliä tai kosteutta alushousuissa
    • esiintyy kierron alkuvaiheessa heti kuukautisten jälkeen ja ovulaation jälkeen lähes seuraaviin kuukautisiin asti
  2. kierron varhaisin lima, hieman hedelmällinen, hieman kostea
    • läpinäkymätön, valkea tai keltainen
    • liimamainen tai taikinamainen, paksuhko, pysyy muodossaan
    • kierron alkupuoliskolla ovulaation lähestyessä, vaan ei sen välittömässä läheisyydessä ja kierron lopussa juuri ennen seuraavia kuukautisia
  3. kostea-hedelmällinen
    • ohutta, juoksevaa, nestemäistä, maitomaista
    • läpinäkyvää, valkoista tai kellertävää - mahdollisesti myös vaaleanpunaista, punaista tai ruskehtavaa, jolloin välivuotoa on sekoittunut limaan
    • ovulaation lähellä sen molemmin puolin
  4. erittäin hedelmällinen
    • limaa hyvin paljon, selvästi enemmän kuin muissa vaiheissa
    • kehräytyvää, rihmamaista, venyvää, läpinäkyvää
    • munasolun irtoamispäivänä, ja mahdollisesti aivan sen lähellä
Limaa tarkkaillaan yksinkertaisesti koettamalla sormella kohdunsuuta tai spekulatutkimuksen yhteydessä. Kierron alkuvaiheessa limaa tarkkaillaan luonnollisesti useammin, sillä ovulaation lähestyminen aiheuttaa siinä muutoksia. Ovulaation jälkeen ei liman tarkkailu ole ehkäisyn kannalta tarpeellista.
Suositeltavinta on kokeilla limaa jonkin aikaa heräämisen jälkeen, mutta ennen suihkua tai kylpyä. Sopiva aika on myös aina ennen virtsausta. Kokeilututkimuksella tarkoitetaan yksinkertaisesti liman ulkonäön tarkkailua ja sen venyvyyden tunnustelua etusormen ja peukalon välissä. On tärkeää muistaa, ettei kokeile limaa seksuaalisesti kiihottuneena: limaa erittyy silloin suoraan emättimestä eikä kohdun lima, jonka muutoksia tarkkaillaan ehkäisyn takia, silloin ehkäpä tunnu. Myös emätintulehdukset, esimerkiksi hiivasieni ja trikomonas aiheuttavat limaista vuotoa, jonka saattaa sekoittaa kohdun limaan. Joten tulehdusten aikaan on syytä olla erityisen tarkkana.
Liman tyyppi ja muutokset kirjataan lämpötilan tavoin päivittäin ylös samaan taulukkoon lämpötilan kanssa. Alussa, ainakin parin ensimmäisen kierron aikana, se on todella syytä tehdä joka päivä, myöhemmin riittää ovulaatiota ympäröivien päivien tarkkailu.
Yleisesti ottaen kierron alkuvaihe (2-4 päivää) on kuivaa. Sen jälkeen lima alkaa lisääntyä ja muuttaa muotoaan venyvämmäksi, rihmamaista, kaikkein hedelmällisintä limaa esiintyy vain ovulaation aikana (1-2 vuorokautta). Ovulaation jälkeen lima jälleen vähenee ja on pääsääntöisesti kuivaa.
Ennen seuraavia kuukautisia kierron loppupäivinä esiintyy tavallisesti uudelleen paksuhkoa, liimamaista limaa, joka tällä kertaa uudelleen paksuhkoa, liimamaista limaa, joka tällä kertaa ei kuitenkaan ole hedelmällisyyden, vaan lähestyvien kuukautisten merkki. Liman muutoksissa on yksilöllisiä eroja melko runsaasti, joten menetelmä kannattaa opetella huolellisesti.

Kohdunnapukan tarkastelu

Kohdun liman tarkastelun lisäksi on hyvä myös tunnustella sormin kohdunnapukkaa ja katsoa spekulatutkimuksen yhteydessä kohdunsuun kokoa. Ovulaatiohetken havaitsemisen kannalta on hyödyllistä tietää, että:
  • Kierron ei-hedelmällisessä vaiheessa, eli suurimman osan ajasta, kohdunnapukka on kova, se muistuttaa tunnusteltaessa nenänpäätä. Se sijaitsee myös suhteellisen alhaalla ja on helppo tavoittaa sormilla. Jos katsot sitä spekulan avulla, huomaat kohdunsuun olevan lähes kiinni, se on synnyttämättömillä naisilla pieni nuppineulan kokoinen piste napukan keskellä.
  • Ovulaation aikoihin kohdunnapukka saattaa siirtyä ylöspäin pari-kolme senttiä ja sen löytäminen voi olla aluksi hankalaa. Kun kosket sitä, se tuntuu pehmeältä, huulten kaltaiselta. Kohdunsuu on selvästi auennut lisää, joillakin jopa niin paljon, että sormenpää menee sisälle. Emättimen seinämät tuntuvat liukkailta runsaamman liman vuoksi.
Ovulaation lähestyessä voi kohdunnapukkaa tunnustella joka päivä. Se on paras tehdä illalla, sillä kohdunnapukka muuttaa hieman sijaintiaan päivän mittaan ja on iltaisin alimmillaan ja siten helpoimmin tunnistettavissa. On hyvä kokeilla erilaisia asentoja - esimerkiksi kyykyssä, seisten toinen jalka tuolille koukistettuna tai istuen - ja kun löytää asennoista sen, joka tuntuu helpoimmalta, suorittaa tarkastelu samassa asennossa joka kerta.

Lämpömenetelmä

Lämpömenetelmä perustuu naisen ruumiinlämmön muutoksiin kierron aikana. Koska munasolun irtoamisen jälkeen erittyy progesteronia, kohoaa lämpötila selvästi, vähintään 0,2 astetta yhden tai parin päivän kuluessa ovulaation tapahduttua. Lämpötila myös pysyy korkeampana seuraaviin kuukautisiin saakka. Joten jo tapahtunut ovulaatio voidaan todeta, sen sijaan sen ennakoiminen pelkän lämpötilan perusteella on mahdotonta.
Käytännössä tämä tapahtuu mittaamalla ruumiin lämpötila joka aamu, mieluiten samaan aikaan ja noin puolen tunnin kuluessa heräämisen jälkeen ennen ylösnousemista, virtsausta tai ruokailua. Poikkeuksellisen lyhyt yöuni voi aiheuttaa lämpötilaan muutoksia, jotka on syytä kirjata. Lämpötila mitataan tavallisella lämpömittarilla peräsuolesta, emättimestä tai suusta. Kainalolämpöä ei pidä käyttää, koska se on liian epätarkka. Kätevintä on ehkä mitata peräsuolesta, emättimestä mitattaessa lämpömittari pitää pestä huolellisesti joka käytön jälkeen.
Lämpötila merkitään muistiin käyrästöön, samaan mihin merkitään liman muutokset. Siihen merkitään myös erityishuomautuksina syyt, joiden takia lämpö voi poiketa normaalista: sairaudet, stressi, elämänmuutokset, matkat, runsas alkoholin käyttö, epätavallisen pituiset yöunet. Näiden aiheuttamia lämpötilan nousuja ei saa sotkea ovulaation jälkeiseen lämmönnousuun.
Kierron ensimmäisellä puoliskolla kuukautisten ja ovulaation välillä lämpötilat ovat melko matalia. Toisilla ne pysyvät tasaisesti alhaisina, toisilla vaihtelevat suurestikin. Joillakin lämpötila putoaa selvästi juuri ennen ovulaatiota. Jotkut tuntevat ovulaation pistävänä kipuna munasarjoissa.
Ovulaation tapahduttua lämpötilat nousevat joka tapauksessa selvästi. Lämmön nousu on vähintään 0,2 astetta, useimmiten 0,3 astetta. Se voi tapahtua joko hetkessä, jolloin lämpökäyrästä tulee äkkijyrkkä tai sitten vähitellen muutaman päivän kuluessa, jolloin käyrästä tulee porrasmainen.
Koska munasolu elää 12-24 tuntia, on odotettava kaksi täyttä päivää eli mitattava kolme "korkeaa" lämpötilaa, jotta voidaan olla varmoja siitä, että on jälleen siirrytty ei-hedelmälliseen aikaan. Korkeiksi lämpötiloiksi laskettavien on kaikkein oltava vähintään 0,2 astetta korkeampia kuin niitä edeltäneiden kuuden päivän lämpötilat.
Ovulaation jälkeen lämpötila pysyy ylhäällä seuraaviin kuukautisiin asti eikä mittaaminen ole enää silloin välttämätöntä. Menetelmää opeteltaessa se on kuitenkin syytä tehdä kierron jokaisena päivänä, jotta oppisi tuntemaan lämpötilan muutokset mahdollisimman tarkoin. Sitten kun on oppinut menetelmän, voi lämmönmittauksen aloittaa aina vasta hedelmällisen ajan lähestyessä. Esimerkiksi, jos kuukautiskierto on pidempi kuin 25 päivää, lämmönmittauksen voi aloittaa vasta kierron kuudentena päivänä (vrt. rytmimenetelmäkappaleen taulukko).

Luonnollinen ehkäisy synnytyksen jälkeen

Imettäminen on synnytyksen jälkeen melko tehokas ehkäisykeino: mikäli ruokit lastasi pelkästään rintamaidolla ja imetät myös öisin, tapahtuu seuraava ovulaatio yleensä aikaisintaan noin 10 viikon kuluttua. Muussa tapauksessa - siis myös, vaikka osittain imettäisitkin - se voi tapahtua 3- 4 viikon kuluttua. Koska kuukautisia ei vielä ole, täytyy keskittyä pelkästään liman tarkkailuun.
Synnyttäneille, imettäville naisille suositellaan pessaaria tai kondomia yhdessä niin sanotun tarkennetun limamenetelmän kanssa: koeta limaa päivittäin, samaan aikaan, mieluiten arkisin. Jos koko päivän olet tuntenut olosi täysin kuivaksi, voit huoletta rakastella. Sen jälkeen odotat kaksi täyttä päivää, sillä rakastelemisen jälkeen emättimessä oleva sperma saattaa helposti sekoittua kohdun limaan. Siis joka toisen kuivan päivän iltana voit olla yhdynnässä ilman riskiä raskaaksitulosta. Heti kun huomaat jonkinlaisen liman ilmaantuneen, odota kaiken varalta kolme päivää. Kolme päivää on munasolun mahdollinen hedelmöittymisaika, mikäli kyseessä todella olisi ovulaatio. Jo tapahtuneen ovulaation huomaat luonnollisesti myös lämmönnoususta, mutta silloin voi olla jo liian myöhäistä - voit olla uudelleen raskaana. Pelkkä lämmön mittaaminen ei siis missään tapauksessa riitä.

Huomattavaa E-pillereiden jälkeen

Synteettiset hormonit, joita ehkäisypillereissä käytetään, aiheuttavat elimistölle sen luonnollisesta tilasta poikkeavan tilan, samoin oma kuukautisrytmi lakkaa ja tilalle tulee pillereillä säädetty lähes tunnintarkka kierto täysin riippumatta siitä, millainen kierto aiemmin oli. Pillereiden käytön loputtua menee aikaa ennen kuin elimistön oma tasapainotila ja kuukautisrytmi palautuu.
Kun pillereistä siirrytään luonnolliseen ehkäisyyn, syödään meneillään oleva pillerikierto loppuun. Pian viimeisen pillerin syötyäsi tulee vuoto, joka ei kuitenkaan ole normaalit kuukautiset, vaan tavallinen pillereiden jälkeinen tyhjennysvuoto. Ensimmäisiä varsinaisia kuukautisia saatat joutua odottamaan viikkoja, kuukausia, jopa vuoden.
Jos olet ennen pillereiden käyttöä tuntenut normaalin kalenterimenetelmän mukaisen rytmisi, se on laskettava uudelleen, sillä se saattaa olla muuttunut. Samoin vie aikansa ennen kuin kohdun liman antamiin merkkeihin voi luottaa.
On syytä harjoitella luonnollista ehkäisyä vähintään kahden, kolmen kuukauden ajan, mitata lämpötilat ja tarkkailla limaa ja kohdunnapukkaa ja merkitä kaikki huolellisesti muistiin ennen luonnollisen ehkäisyn varsinaista käyttöönottoa. Jos haluat tänä aikana olla yhdynnässä, tulee sinun käyttää kondomia tai pessaaria. Alkuvaiheessa voi olla myös viisasta olla yhdynnässä ilman muuta ehkäisyä vain kierron myöhäisempinä varmoina päivinä, kun ovulaatio on varmasti tapahtunut. On vaikea antaa täsmällistä ohjetta siitä, kuinka kauan tämän alkuvaiheen on syytä kestää, koska yksilöllisiä eroja on niin runsaasti.

Luonnollinen ehkäisy ja vaihdevuodet

Kuukautisten alettua tulla yhä harvemmin käy ovulaatiokin epäsäännölliseksi. Munasolu ei irtoa läheskään joka kuukausi. Kuukautisvuotojen välillä saattaa esiintyä välivuotoja. Emätin on kuivempi kuin aikaisemmin ja usein selvää limaa erittyy vain ovulaation aikana. Kiertojen pituus kasvaa ja muuttuu epäsäännölliseksi, joten on vaikea harjoittaa niin kalenteri- kuin lämpömenetelmääkään. Siksi kannattaa käyttää tarkennettua limamenetelmää (katso kohdasta synnytyksen jälkeinen ehkäisy) ja sen lisäksi tarkkailla kohdunnapukan muutoksia.

Jos haluat lapsen

Luonnollinen ehkäisymenetelmä on tehokas myös päinvastaisesti käytettynä lapsen hankinnassa. Kun olet ehkäistessäsi oppinut tuntemaan kiertosi ja ovulaation ajankohdan ja välttämään yhdyntää juuri tuolloin, teet lasta toivoessasi juuri päin vastoin.
Rakastele mahdollisimman lähellä ovulaatiota. Suurin hedelmöittymisen mahdollisuus on juuri ovulaatiopäivänä, jolloin kohdun lima on runsainta, kohdunnapukka pehmeä ja sen suu auki. Ovulaatiopäivä on se päivä, jolloin lämpö on kohonnut tai sitä edeltävä päivä. Lasta haluttaessa kannattaa rakastella pari päivää enen oletettua ovulaatiota, ovulaatiopäivänä ja vielä varmuuden vuoksi seuraavanakin. Toki saa rakastella muulloinkin.
Jos et ole tullut raskaaksi vuoden kuluessa, on viisainta hakeutua lääkärille, sillä sinussa, kumppanissasi tai teissä molemmissa saattaa olla jotain vikaa, jonka yleensä lääkäri voi hoitaa.

Yhteenveto

Tee siis näin:
  1. tutustu kalenterirytmiin ja laske sen mukaiset varmat päivät
  2. tarkkaile kohdunlimaa joka päivä
  3. mittaa lämpösi joka aamu
  4. tunnustele kohdunnapukkaa silloin tällöin ja jos sinulla on oma spekula, katso sen avulla kohdunsuun kokoa
Kirjaa kaikki saamasi informaatio kiertoasi kuvaavaan taulukkoon, jonka teet itsellesi. Kun aloitat menetelmän käytön, opettele sitä muutaman kuukauden ajan ja käytä kondomia tai pessaaria sen lisäksi. Opittuasi menetelmän hyvin ja kiertosi ollessa säännöllinen riittää, että mittaat lämmön ja tarkkailet limaa ja napukkaa vain kuukautisten ja ovulaation välisen ajan.
Plussat:
  • edullinen
  • hormoniton
  • pehmeä menetelmä
  • ei sivuvaikutuksia
  • opit tuntemaan oman kehosi ja tulet sinuiksi sen kanssa
  • huomaat mahdolliset muutokset kehossasi itse
  • voi käyttää "väärinpäin" raskauden yrittämiseen
Miinukset
  • vaatii aikaa opetella ja motivaatiota
  • voi vaikuttaa aluksi monimutkaiselta
  • varsin varma vain oikein käytettynä

Persona-ehkäisytietokone

Persona on pienoistietokone, jonka toiminta perustuu "varmoihin päiviin". Kone lukee aamuvirtsasta tehdyistä testeistä hormonitasojen muutokset ja määrittelee päivät, jolloin raskaus saattaisi alkaa. Laitteessa on vihreä valo, jonka palaessa yhdyntä on "turvallista" sekä punainen valo, jonka palaessa tulee yhdynnästä pidättäytyä tai käyttää estemenetelmää tai spermisidejä. Tällöin ehkäisyteho on ko. ehkäisimen varmuus. Persona toimii kehon oman rytmin mukaan eikä vaikuta kehon toimintoihin millään tavalla, kuten esim. pillerit ja kierukat. Laite seuraa kuukautiskiertoa virtsatestien avulla ja tutustuttaa sinut omaan kehoosi ja kuukautiskiertoosi. Näin voit oppia tunnistamaan esim. PMS-oireet ja ymmärrät näitä päiviä aikaisempaa paremmin. Kierto voi jopa tuntua niin tutulta, että laitteen käytön voi kokea turhaksi. Älä siltikään keskeytä laitteen käyttämistä! Laitteen avulla myös mies voi halutessaan tutustua naisen ehkäisyyn ja huomata mielentiloja, jotka aiheuttavat hormonien määrän heilahtelusta.
Punaisia päiviä on kuussa noin 6-10, mutta laitteen vasta tutustuessa käyttäjäänsä voi kiellettyjä päiviä olla jopa parikymmentä. Mitä säännöllisempi kierto on, sen tarkemmin laite tunnistaa punaiset päivät oikein ja sitä vähemmän niitä on. Normaalissa kierrossa hedelmöityminen on mahdollista vain noin 24 tunnin ajan, siis sen ajan, minkä munasolu elää, mutta siittiösolut voivat elää naisen elimistössä jopa viikon ja olla jo odottelemassa munasolua. Myös yllättäen muuttunut kuukautiskierto esim. sairauden tai stressin takia tekee pelkän kalenterin avulla lasketuista "varmoista päivistä" erittäin epävarmat. Persona ottaa myös nämä asiat huomioon punaisia päiviä määritellessään. Näin ollen ehkäisyä ei tarvitse käyttää turhaan niinä päivinä, jolloin raskaaksitulo ei ole mahdollista.
Persona sopii ehkäisyksi sellaiselle, jolle mikään muu menetelmä ei sovi tai ei tahdo käyttää esim. pillereitä. Pareille, joille raskaus olisi katastrofi, laite ei sovi, sillä valmistajan mukaan 6 naista sadasta voi tulla vuoden aikana Personaa käyttäessään raskaaksi, ts. Persona ei ole tunnistanut hedelmällistä päivää oikein. Punainen valo syttyy heti kun laite on vähänkin epävarma, mutta siittiöiden elinikä on yksilöllinen, eikä Persona tutki tätä millään tavalla. Et voi käyttää tavallisia ovulaatiotestejä raskaudenehkäisymielessä, sillä ne eivät ota siittiöiden elinaikaa huomioon.
Persona koostuu pienestä kestävästä materiaalista valmistetusta monitorilaitteesta ja kertakäyttöisistä virtsatesteistä. Aloituskuukautena testejä tehdään 16, jatkokuukausina 8 kpl. Virtsatesti tehdään niinä aamuina kun Personassa palaa keltainen valo. Virtsatesti tehdään samaan tyyliin kuin raskaustesti, testiliuska kastellaan virtsasuihkussa ja sen jälkeen asetetaan koneeseen testipuikkoloveen. Persona tutkii liuskasta virtsaan erittyneitä sukupuolihormoneita, jotka säätelevät viitisen minuuttia ja sen jälkeen laitteeseen syttyy joko vihreä valo, jolloin voi rakastella ilman ehkäisyä, tai punainen valo, jolloin yhdynnästä on joko pidättäydyttävä tai käytettävä jotakin muuta menetelmää. Persona huomioi mahdollisia muutoksia kuukautiskierrossa, joten punaisten päivien määrä vaihtelee eri kierroissa. Se on täysin normaalia. Jos unohdat tehdä testin laitteen sitä pyytäessä, laite itse päättelee päivän joko vihreäksi tai yleensä punaiseksi. Tällöin loppukierrossa on yleensä normaalia useampi punainen päivä. Heitä käyttämättä jääneet testit pois, sillä yhden kierron testit tulee tehdä aina samasta paketista eikä koskaan saa käyttää muista kierroista ylijääneitä testejä! Testejä ei tarvitse koskaan aloituskuukautta lukuun ottamatta tehdä enempää kuin 8 yhden kierron aikana. Laitetta on helppo tulkita eikä tarvitse mitään erikoiskoulutusta ymmärtääkseen sitä.
Persona on täysin henkilökohtainen ehkäisymenetelmä. Se muodostaa muistiin käyttäjänsä kuukautiskierron vaiheet virtsatestien avulla ja oppii ajan myötä tuntemaan käyttäjänsä yhä paremmin ajantasalla olevien tietojen ja muistiin talletettujen tietojen ansiosta. Persona säilyttää käyttäjänsä viimeisen 6 kuukautiskierron tiedot.
Koneita ei enää saa apteekeista (tikkuja kylläkin) vaan se pitää tilata ulkomailta. Personan voi myös ostaa käytettynä, silloin vain tulee nollata Persona. Ja edelleenkään sitä ei kuitenkaan voi lainata kaverille (paitsi jos kaveri nollaa sen ennen käyttöä ja omistaja taas lainauksen jälkeen..) Unipath vastasi tiedusteluun näin: "Emme suosittele käytetyn monitorin ostamista, ottaen huomioon sen, että monitorissa on ollut virtsatestipuikkoja ei kenenkään muun tule hygieenisistä syistä käyttää sitä. Mikäli kuitenkin päädytte ostamaan käytetyn monitorin, on monitori ehdottomasti nollattava ennen käyttöönottoa."
Personan käyttö aloitetaan kuukautisvuodon alkamista seuraavana aamuna. Jos kuukautisesti alkavat yöllä, voit aloittaa käytön aamulla ylösnoustessasi. Älä kuitenkaan suorita virtsatestiä. Laitteen m-näppäintä painamalla koneelle kerrotaan uuden kierron alkaneen. Siitä lähtien Persona kertoo värivaloin, minä päivänä ehkäisyä ei tarvita. Tarkista aamuisin, mikä väri näytöllä palaa. Jos valo on vihreä, voit olla yhdynnässä huoletta. Jos valo on keltainen, teet virtsatestin saadaksesi tietää "päivän värin". Jos valo on punainen, on yhdynnästä pidättäydyttävä tai käytettävä jotakin muuta ehkäisyä.
Avaa monitori joka aamu ennen vessakäyntiä, jotta tiedät, mikä päivä on menossa ja täytyykö kyseisenä päivänä tehdä virtsatestiä. Jos edellisenä aamuna on ollut vihreä valo ja olet seuraavana aamuna rakastellut ennen ylösnousemista, voit olla huoleti, sillä edellisen aamun tulos on voimassa testi-ikkunana toiminta-ajan (esim. jos olet painanut m-painiketta klo 9, voit suorittaa testit klo 6-12 välisenä aikana, tämä on testi-ikkunan toiminta-aika). Punainen valo koskee kuluvan päivän loppuosaa ja on voimassa seuraavaan aamuun testi-ikkunan toiminta-ajan loppuun saakka.
Jos joudut käymään vessassa ennen testi-ikkunan toiminta-ajan alkua, tulee sinun ottaa virtsa talteen ja tehdä testi siitä ikkunan toiminta-ajan alettua. Tästä on tarkemmat ohjeet mukana seuraavassa oppaassa. Jos unohdat tehdä testin aamuvirtsasta, tulee sinun odottaa, kunnes on käytävä uudestaan WC:ssä. Yritä tänä aikana olla juomatta, jotta virtsasta ei tule niin laimeaa, että Persona ei tunnista hormoneita.
Personassa on pieni näyttöruutu, jossa näkyy kuukautiskierron vaihe sekä mahdollisia lisämerkintöjä, esim. lähipäivinä tulossa oleva ovulaatio, kuukautiset ovat todennäköisesti alkamassa lähipäivinä, testilovi pitää puhdistaa, patterit ovat loppumassa tms.
Persona ei sovi kaikille. Se sopii vain henkilöille, joilla on säännöllinen tai lähes säännöllinen kuukautiskierto, pituudeltaan 23-35 päivää ja sen pituus vaihtelee korkeintaan 10 päivää. Personaa ei voi käyttää jos imetät, käytät hormonitasapainoon vaikuttavia lääkkeitä (esim. e-pillerit ja lapsettomuuden hoitoon käytettävät lääkkeet tai hormonikorvaushoito) tai jos sinulla on vaihdevuosioireita. Jotkin lääkeaineet tai sairaudet voivat vaikuttaa Personan toimintaan. Näistä voit kysyä tarkemmin gynekologiltasi. Tutustu Personan mukana tuleviin ohjeisiin ennen käytön aloittamista. Persona ei myöskään sovi nuorille, joilla on vakiintumaton kierto ja ehkäisyn tulee olla varmaa, tai ylipäänsä ihmisille, joille raskaaksitulo olisi katastrofi.
Persona ei suojaa sukupuolitaudeilta. Sillä ei ole mitään sivuvaikutuksia, näin ollen myös muiden ehkäisymenetelmien hyvät vaikutukset jäävät pois. Menetelmää jo käyttävät ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä, usein yhden tai kahden lapsen äitejä ja lisää lapsia on suunnitteilla. Persona on "pehmeä" ehkäisymenetelmä. Sitä voi olla hyvä myös käyttää ennen kuin aloittaa raskauden yrittämisen, jotta oma hormonitoiminta ehtii "toipua" mahdollisesta hormonaalisesta ehkäisystä. Laitetta voi myös käyttää "väärinpäin" ovulaation metsästämiseen ja raskauden mahdollisuuksien kasvattamiseen. Jos olet käyttänyt hormonaalista ehkäisymenetelmää tai imettänyt ennen Personan käyttöä, tulee sinun odottaa kunnes sinulla on ollut kaksi luonnollista kuukautiskiertoa pituudeltaan 23-35 päivää. Kolmansien kuukautisten alusta voit alkaa käyttää Personaa.
Plussat:
  • hormoniton
  • pehmeä menetelmä
  • sopusoinnussa kehon kanssa
  • ei sivuvaikutuksia
  • opit tuntemaan oman kehosi
  • vaivattomampi käyttää kuin laskea varmoja päiviä
  • laitetta voi käyttää myös raskauden yritykseen
  • helppo ja vaivaton käyttää, kun käyttöön tottuu
  • erittäin hyvä ja kaunis, selkeä ohjekirja
  • puhelinpalvelu (tarkoitettu mahdollisten ongelmien ratkaisemiseksi)
Miinukset:
  • hinta
  • ei sovi kaikille
  • ei aivan niin varma kuin useimmat muut menetelmät
  • vaatii käyttäjältä motivaatiota ja huolellisuutta
  • alun runsaat punaiset päivät

Lunaseptio

Lunaseptio on ehkäisymenetelmä, joka määrää ovulaation Kuun avulla. Kuunvalon tiedetään vaikuttavan kuukautiskiertoon. Amerikkalainen Louise Lacey on keksinyt, että on mahdollista käyttää valoa säätelemään kiertoa, niin että siitä saa syntyvyyden säännöstelykeinon. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole varmaan näyttöä sellaisten menetelmien tehokkuudesta.

Astrologinen syntyvyyden säännöstely

Menetelmä perustuu jälleen Auringon ja Kuun suhteeseen: ajatuksena on, että hedelmällinen aika määräytyy Auringon ja Kuun asennosta taivaalla syntymähetkellä. Kaksi päivää sitä ennen ihmisellä on "kosminen hedelmällisyyskausi" ja hän voi hedelmöityä. Nykyään siihen liitetään tavallisesti jonkinlainen rytmimenetelmä. On kuitenkin sanottava suoraan, että koko juttu on hieman epävarma, vaikka sitä sanotaan käytettävän yleisesti Itä-Euroopassa.

Keskeyteytty yhdyntä



Keskeytetty yhdyntä ei käy ehkäisymenetelmästä, sillä jo kiihottumisvaiheessa siittiön päähän tulevissa liukastustipoissa on miljoonia siittiösoluja. Siittiöt voivat uida emättimen suultakin sisään emättimeen ja kohtuun ja hedelmöittää siellä odottavan munasolun.

Mitä jokaisen naisen pitäisi tietää kuukautiskierrosta!



Lähde: http://kutri.net/naiseus/kuukautiskierto/


Kaikki kuukautiskierrosta



eli mitä jokaisen naisen pitäisi tietää kuukautiskierrosta

Varoitus! Tässä jutussa asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, ts. annetaan ihanaa limainfoa, joka saattaa iljettää herkimpiä (miehiä)!!!
Vaikka olen saanut “nauttia” kuukautisista jo yli 15 vuoden ajan, vasta kolmikymppisenä sitten opin ymmärtämään naisen hormonikiertoa kunnolla. Nyt toivon, että olisin oppinut nämä asiat jo vuosia sitten, mutta parempi edes nyt kuin ei koskaan.

Kuukautiskierron eri vaiheet

1. KUUKAUTISET(n. 2-5 vrk)
Naisen kuukautiskierto alkaa ensimmäisestä kuukautisvuotopäivästä, jolloin kohdun limakalvon pintakerros valuu pois “turhana”.
2. KUIVA KAUSI (n. 2-5 vrk)
Kuukautisia seuraa muutaman päivän “kuiva” kausi, jolloin emättimestä ei oikeastaan erity juurikaan mitään limaa.
3. LISÄÄNTYVÄ LIMA (n. 5-12 vrk)
Kuivan kauden jälkeen estrogenin määrä ja limaneritys alkaa taas pikku hiljaa lisääntyä kun elimistö valmistautuu lähestyvään ovulaatioon:
  • ensin tulee päivän tai parin ajan hieman paksua, tahmaista valkovuotoa
  • sitä seuraa päivän tai parin ajan lisääntyvä ja “juoksevammaksi” muuttuva valkovuoto
  • …jota seuraa päivän tai parin ajan todella runsas ja kosteusvoidemainen valkovuoto
Tänä aikana kohdun limakalvo alkaa myös paksuuntua.
4. OVULAATIO (n. 1-2 vrk)
Ovulaatio voi siis tulla naisesta riippuen ihan normaalisti 10-24 vrk kuluttua edellisten kuukautisten alkamisesta. Oma kiertoni on nykyään n. 28 päivää ja ovuloin yleensä 18. päivä.
Ovulaation tienoilla valkovuoto muuttuu kirkkaaksi, sitkeäksi ja kananmunanvalkuaista muistuttavaksi (muistuttaa kiihoittumislimaa). Samoihin aikoihin voi huomata oman seksuaalisen halukkuutensa lisääntyvän. Jos kirkkaan liman päiviä on useampi, ovulaatio osuu yleensä viimeiselle limapäivälle.
Hormonitasolla estrogeni, luteinisoiva hormoni (LH) ja munasarjoja stimuloiva hormoni (FSH) kohoavat juuri ennen ovulaatiota huippuunsa ja romahtavat sitten äkkiä alas aiheuttaen kirkkaan liman ja kiihoittuneen olon lisäksi lämpötilan romahtamisen, munarakkulan puhkeamisen ja munasolun “syöksyn” munatorveen.
Joillain voi tässä vaiheessa tuntua joko kiukkuinen vihlaisu toisella puolella alavatsaa (kun munasolu irtoaa) tai “tylppää” jomotusta (puhjennut munarakkula “kirvelee”).
Munasolun irrottua puhjennut munarakkula muuttuu keltarauhaseksi ja alkaa hyvin pian (yleensä tuntien sisällä) erittää keltarauhashormonia progesteronia. Kehon lämpötila nousee nopeasti ja limaneritys tyrehtyy kuin leikaten. Ts. siinä vaiheessa kun aamulämpö on kohonnut, ovulaatio on jo ohi.
5. OVULAATION JÄLKEINEN KUIVA KAUSI (n. 10-16 vrk, useimmiten 12-16)
Ovulaatiosta kuukautisiin asti limaneritys on yleensä melko vähäistä. Tämä väli on jokaisella naisella melko vakio. (Ts. jollain 10-13 vrk, jollain toisella 12-14 vrk jne.).
Tämän ajan sekä estrogeni- että progesteronitaso ovat korkealla, kehon lämpötila keskimäärin korkeampi kuin kierron ensimmäisellä puoliskolla ja myös energiankulutus korkeampi kuin kierron ensimmäisellä puoliskolla.
Mikäli ovulaation yhteydessä munasolua ei ole hedelmöitetty (ts. et ole raskaana), muutama päivä ennen kuukautisia progesteroni- ja estrogenitasot romahtavat dramaattisesti, mistä (ilmeisesti) seuraa monelle naiselle valitettavan tutut PMS-oireet: turvotusta, makeannälkää, kärttyisyyttä, finnejä yms. kivaa.
Kierto päättyy viimeisenä päivänä ennen kuukautisia ja ensimmäisenä kuukautispäivänä koko rundi alkaa uudestaan…
[hcshort id=”5″]

TIETO VÄHENTÄÄ TUSKAA

Ai ei mulla ollutkaan mitään tulehdusta

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun ajattelen kaikkia niitä kertoja, jolloin olen miettinyt mistä ihmeestä tavallista runsaampi valkovuotoni on mahtanut johtua. Tajusin sen kyllä tulevan aika ajoin, mutta jostain syystä en koskaan kirjannut ilmiötä ylös, enkä siksi huomannut sen esiintyvän kerran kuussa. Sen sijaan ehdin kymmeniä (melkein satoja) kertoja pelästyä runsaan valkovuodon johtuvan esim. tulehduksesta tms. Nyt tiedän sen johtuvan vain siitä, että elimistöni valmistautuu ovuloimaan… (Joo, valmistautuminen tapahtuu myös e-pillereitä syödessä.)

Ai mun ovulaatio olikin myöhässä, ei menkat

Ovulaatiota edeltävät vaiheet 2-3 voivat kestää yhteensä mitä tahansa 8 ja 30 päivän välillä — tai joskus jopa pidempään. Ts. jos kuukautisesi ovat myöhässä (etkä ole raskaana tai saanut “pikakeskenmenoa”), se johtuu siitä, että ovulaatio on alunperin myöhästynyt. Niinpä menkkojen myöhästyessä onkin tärkeämpää miettiä olosuhteita pari viikkoa edellisten menkkojen jälkeen kuin olosuhteita juuri ennen myöhästyneiden menkkojen “laskettua aikaa”.
Käytännön esimerkki:
Neiti X:llä on 28 päivän kuukautiskierto ja hänen ovulaationsa on tyypillisesti 14. päivä. Edelliset kuukautiset alkavat 1.1. Kuinka ollakaan 10.1. hän lähtee kahden viikon lomamatkalle, jossa tulee valvottua, bailattua, syötyä mitä sattuu ja ylipäätään elettyä todella “kuin pellossa” (muttei harrastettua seksiä… :-). Hän palaa kotiin 24. päivä.
No, teoriassa hänen seuraavien kuukautisiensa pitäisi alkaa 28. päivä, mutta koska elimistö tajuaa olleensa “poikkeustilassa” 10-24. päivä välisen ajan, se on lykännyt ovuloimista koko loman ajan. Niinpä ovulaatio kolahtaa päälle vasta 25.1. Koska ovulaation ja ovulaatiota seuraavien kuukautisten väli on yleensä suhteellisen muuttumaton, seuraavat kuukautiset tulevat 14 vrk ovulaation jälkeen eli 8.2. Näin hänen koko kiertonsa pituudeksi on tullut 39 vrk.

Mitä jos ei ovuloi?

Joskus ovulaatiota ei tule ollenkaan. Syynä voi olla mm. liian kova stressi, sairaus ennen ovulaatiota, e-pillerin lopettaminen tms., jolloin estrogenitasot eivät nouse riittävän korkeaksi “laukaisemaan” ovulaatiota. Tällöin elimistö jatkaa estrogeenin työntämistä elimistöön niin kauan, kunnes “väsyy” ja pudottaa estrogenitasot –> limakalvo valuu pois TAI kunnes limakalvo kasvaa niin paksuksi, että lopulta se “hajoaa” omaan paksuuteensa.

Miten nopeasti kuukautiskierto normalisoituu pillereiden jälkeen?

Joillakin kuukautiskierto napsahtaa välittömästi normaaliksi e-pillereiden syönnin loputtua, joillain voi esiintyä häiriöitä lämpötiloissa, liman laadussa ja määrässä, ovulaation ja seuraavien kuukautisten välisessä aikajänteessä (yleensä poikkeuksellisen lyhyt), ovuloinnissa yleensä (ts. ei ovuloida) ja ylipäätään kierron pituudessa aina kuukausien tai jopa vuosien ajan.

Miksi ihmeessä laksettu aika lasketaan edellisistä kuukautisista?

Koska edellisillä kuukautisilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa koska seuraava ovulaatio tulee, tuntuu todella naurettavalta, että lasten laskettu aika lasketaan edellisistä kuukautisista — varsinkin, kun nimenomaan edellisten kuukautisten ja ovulaation välinen aika voi helposti vaihdella jopa viikkoja poikkeusolosuhteissa.
Toisaalta on epistä, ettei naisille opeteta että ovulaatio on poikkeuksetta 10-16 päivää ENNEN seuraavia kuukautisia ja (olosuhteista riippuen) 8 vrk — useita kuukausia edellisten kuukautisten jälkeen. Kuinka moni nainen on yrittänyt turhaan tulla raskaaksi kuukautiskierron 14. päivä, vaikka hänen ovulaationsa on oikeasti päiviä tai jopa viikkoja myöhemmin? Tai päiviä aikaisemmin? Tai kuinka moni on tullut raskaaksi koska on luottanut ns. rytmimenetelmään ja välttänyt seksiä 14. päivän tienoilla, mutta harrastanut sitä viikkoa myöhemmin (kun nainen on ollut niin himokkaalla tuulellakin…), luullen olevansa “kuivilla”.
Jos haluaa välttämättä kokeilla “rytmimenetelmää” (ts. luottaa ns. varmoihin päiviin), niin kaikkein varmimmat päivät ovat niitä ns. kuivia päiviä heti menkkojen jälkeen ja sitten taas ovulaation jälkeen. Kuivuus paitsi kertoo että ovulaatioon on vielä aikaa, myös muodostaa siittiöille epäsuotuisan maaperän (vrt. Sahara). Mitä enemmän limaa erittyy, sitä hedelmällisemmäksi olosuhteet spermalle muuttuvat.

Menkat kaksi kertaa kuussa

Joillakin/joskus progesteroni, joka pitää kohdun limakalvoa “koossa” ovulaatiosta seuraaviin kuukautisiin asti, ei ehdi nousta riittävän nopeasti riittävän korkealle, minkä takia limakalvo “falskaa” hieman ts. ovulaation aikaan tulee hieman veristä/rusehtavaa vuotoa. Mikäli vuoto osuu juuri ovulaation aikaan, ei ole kirkkaan veristä eikä sitä tule päivää tai paria pidempään se on täysin normaalia, enkä sen takia tarvitse huolestua.

Milloin on keskenmeno ja milloin kuukautiset?

Kuukautiset alkavat siis käytännössä aina 10-16 päivää ovulaation jälkeen (joskus voi tulla ns. anovulatorisia vuotoja ilman ovulaatiota, mutta se on sitten toinen juttu). Kun tunnistat ovulaation (kirkas sitkoslima, joka kuivuu yhtäkkiä, aamulämpö ensin putoaa edellispäiviä selvästi alemmaksi ja sitten nousee selvästi ylemmäs), pystyt laskemaan, koska kuukautisesi ovat myöhässä mahdollisen raskauden takia.
Jos kuukautiset eivät tule vähintään 18 päivässä ovulaation jälkeen, on mahdollista, että olet raskaana.
Jos yhtäkkiä 18. päivän jälkeen alatkin vuotaa vertaa, on mahdollista, että kyseessä on varhainen keskenmeno, eikä suinkaan kuukautiset.

PMS-apua

Itselläni PMS on tarkoittanut yleensä epämääräistä ärtyisyyttä (joskus itkuisuutta), turvotusta, huonontunutta ihoa ja parantunutta syömishalua, varsinkin suklaata kohtaan. Elämäntaparemonttini jälkeen PMS-oireet ovat helpottaneet lähes olemattomiksi. No okei, turvotusta esiintyy ja ihon laatu hieman huononee, mutta suklaahimoja ei ole (ruokahalu on hieman parempi ennen menkkoja, mutta väitän sen johtuvan osin myös kuukautisia edeltävästä kovemmasta kulutuksesta) ja ärtymys on niin lievää, ettei sitä kunnolla huomaa.
Kalaöljy auttaa tutkitusti mielialaan myös PMS-oireista kärsiville (lisäksi saattaa auttaa kuukautiskipuihin, tutkitusti ainakin teinitytöillä). Uskoisin riittävän proteiininsaannin vaikuttavan makeanhimoja karsivasti myös ennen kuukautisia (ainakin itse syön riittävästi proteiinia –> en kärsi makeanhimoista).
Turvotuksen ja mielialavaihtelujen hillitsemiseksi kannattaakin yrittää pysyä erossa suklaassa ennen kuukautisia (ja jopa kuukautisten aikana) ja yrittää ottaa mahdollisesti himotut hiilihydraatit hedelmistä, marjoista, (kaura)puurosta, kuoriperunoista, täysjyväpastasta jne.
Myös liikunta auttaa niin PMS-oireisiin kuin kuukautiskipuihin laittamalla nesteet liikkeelle, erittämällä hyvänolonhormoneja ja muutenkin parantamalla oloa.
Lue lisää PMS:n henkisestä puolesta artikkelissa Paljastava PMS.
Ensisijaisena lähteenä Toni Weschlerin (nainen) yli 450-sivuinen järkäle “Taking charge of your fertility” naisten kuukautiskierrosta.